sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivän hattukestit

Äitienpäivän ohjelmana tavarataloissa järjestimme eilen mm. runoja lausuvan ritarin, joka jakoi äideille ruusuja… Kukkien saaminen on äitienpäivän ehdoton oikeus ja edellytys. Oma kotini täyttyi monista ihanista kimpuista!

Tänä vuonna olen itse äitienpäivän leski ja orpo – mieheni ja vanhempani ovat matkoilla. Niinpä päädyin järjestämään eilen naisystävilleni äitienpäivän hattukestit! Tehtävänä oli tietenkin saapua juhliin hienossa hatussa. Niille, joiden hattu oli syystä tai toisesta jäänyt kotiin oli paikan päällä tarjolla sekalainen ja varsin suuri valikoima erilaisia päähineitä, jotka olin ripustanut pyykkinarulle koristamaan juhlia. Loppuillasta pyykkinarulla ei näkynyt enää ainuttakaan hattua!Lasten pöytä oli katettu leikkimökin edustalle - lapsille oli järjestetty omat varjojuhlat – nykyään en enää koskaan järjestä kemuja, missä lapsilla ei ole omaa hoitajaa ja ohjelmaa (ellei sitten ole kyseessä ainoastaan aikuisten bileet). Kun lapset pysyvät viihdytettyinä, äidit saavat jutella, syödä ja siemailla rauhassa lasillisen kuohuvaa. Tästä on hyvät juhlat tehty!

Toinen juhlia helpottava vinkkini on apuvoimien palkkaaminen – enkä välttämättä tarkoita mitään kalliita catering- ja tarjoilupalveluita. Itse pyydän usein naapurin nuorta opiskelijatyttöä paikalle aamupäiväksi auttamaan juhlajärjestelyissä. Ja kolmas asia, joka helpottaa elämää on ruokalistan suunnitteleminen mahdollisimman helpoksi. Tarjottavat voivat olla vaikkapa erilaisia salaatteja, marinoituja vihanneksia ja raasteita, joita voi valmistaa jääkaappiin edellisenä päivänä.

Hattukestien menu oli seuraava: Glillatut kananpalat, minihodarit lapsille, coleslaw, perunasalaatti, munasalaatti, makaronisalaatti ja vihersalaatti. Jälkiruokana oli minttusuklainen baileys-ricottakakku ja hyydytetty marja-juustokakku.

Aikuisten ohjelmana pelasimme peliä nimeltä “kuutamolla” – kukin osallistuja kirjoitti lapulle itsestään kaksi totuutta ja yhden valheen. Lauseet luettiin ääneen ja muut saivat arvuutella mikä kolmesta vaihtoehdosta oli valhetta.

Muitakin ohjelmanumeroita olin suunnitellut varalle, mutta äideille tuntui riittävän hyvin jo se, että he saivat seurustella kaikessa rauhassa. Lasten ohjelmisto puolestaan oli huomattavasti kattavampi. Heille oli katettu oma pöytä leikkimökin edustalle ja erilaisia pelejä, saippuakuplia ja rakennuspalikoita oli varattu paikalle runsain määrin. Parhaat ohjelmanumerot olivat:

-Karkkitehtuuri! Ässä Mix karkeista ja coctail tikuista voi rakentaa mitä ihmeellisempiä muodostelmia.

-Muffinsien koristelu: olin varannut 50 pientä muffinsia ja lapset koristelivat (ja söivät) nämä kaikki! Aineksina olivat valkoinen ja vaaleanpunainen vaahtokarkkikuorrute, erilaiset koristelugeelit ja strösselit. Taideteokset olivat todella upeita!

-Tyttöjen ikisuosikki: kynsien lakkaus ja kynsikorut



Kun lapsilla riittii puuhaa ja aktiviteetteja saivat äidit hörppiä kuohuviiniä kaikessa rauhassa:)

2 kommenttia:

  1. Ihanat kemut ollut varmasti! Ittekin jo täpinöissäni omien muksujen juhlista. Oikestaan ekaa kertaa järjestän itteasiassa teemajuhlat, oon aiemmin vaan panostanut tarjoiluun ja siihen kakkuun...saapa nähdä kuin käy vai meneekö kaikki kiireessä mönkään.

    VastaaPoista
  2. Onnea juhlajärjestelyihin! Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty:)

    VastaaPoista