keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Blogi muuttaa!

Samalla kun Mehubileiden nettisivut ja facebooksivut kokivat uudistuksia, ahersimme myös blogin ulkoasun parissa.  Aikansa se otti, mutta nyt vihdoin odotus palkitaan ja pääsemme jatkamaan bloggailua upouuden mehubileet-blogin parissa. Limudiscolle on siis aika sanoa hyvästit ja jatkaa uusin tuulin uuden blogin kanssa!
   
uusiblogi

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Anton's Candyland birthday party!

Viikko sitten vietimme suloisen Anton pojan 7v syntymäpäiviä, ja teemana oli herkullistakin makoisampi Candyland! Antonin vanhemmat olivat ahkeroineet ja uurastaneet juhlien koristelujen kimpussa ja koti oli lattiasta kattoon asti kuin yksi suuri, värikäs karamelli. Jopa ilmapallot olivat sellofaaniin käärittyinä aivan karkin näköisiä. Mehubileiden Pellekokit ihastelivat jokaista pientä yksityiskohtaa vesi kielellä ja keksivät hauskoja ohjelmanumeroita lasten riemuksi.

Synttäriohjelma oli Antonin äidin huolellisesti suunnittelema ja toimi kuin rasvattu. Lapset pysyivät huikean innostuneina ja viihdytettyinä alkutervehdyksestä loppukiitoksiin asti. Ohjelma oli muotoiltu erilaisten toimintapisteiden ympärille: Saapuessaan juhlapaikalle lapset saivat kukin oman esiliinan, toimintapassin ja hassun naamarin. Asustauduttuaan juhlien univormuun heistä otettiin karkkitaustaa vasten valokuva, joka tulostettiin muistoksi mukaan. Tämän jälkeen heidät ohjattiin voileipä-pöydän ääreen, jossa jokainen sai koristella oman naama-leipänsä - silmät, nenän, suun ja hiukset erilaisilla vihanneksilla ja lisukkeilla.

Suolaisia paloja seurasi mm. karkkien sokkomaistelua, herkkukaupungin rakentamista, karkkikaulakorujen tehtailua, karkkikeiton valmistusta, dollareiden metsästystä ilmapallojen sisältä ja lopun yllätyksenä paljastettu suloinen karkkipuoti, jossa lapset saivat törsätä hienosti ansaitsemansa dollarit.
Juhlat olivat niin valloittavan upeat, että niistä riittää juttua useampaankin blogikirjoitukseen, joten annetaan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan ja palataan pian asiaan!
 candyland1 candyland3 candyland11

Juhlien kohokohtana toimi "Syötävän Kaupungin" rakentaminen. Tämän idean lainasimme lasten arkkitehtikoulu Arkin repertuaarista, linkki heidän sivuilleen tässä. Syötävä kaupunki valmistettiin erilaisia herkkuja käyttäen, rakennusmateriaaleina toimivat mm. vohvelit, keksit, karkit, tikut ja marsipaani. Lasten luomukset olivat huikean hienoja! Kaupunki täyttyi mm. kauppakeskuksista, parkkihalleista, elokuvateattereista ja alikulkutunneleista. Lopuksi viritimme junan puksuttamaan kaupungin ympärillä kulkevalle junaradalle.

candyland6 candyland5

Arkkitehtuuri taiteilujen jälkeen lapset saivat sokkomaistella erilaisia karkkeja, rakentaa karkki-kaulakoruja ja mm. hakea itselleen karkki-kasvomaalauksen. Ruokailuhetken aikana ihailtiin Kati Keiton herkullisen pellestys-herkutus-keiton valmistumis-esitystä ja lopuksi shoppailtiin tuliaiset kotiin vielä ihka oikeasta karkkikaupasta.
  candyland4candyland8 candyland10

tiistai 26. helmikuuta 2013

Stockmannin Argoshallissa tapahtuu!

Helsingin Stockmannin, viidennessä kerroksessa sijaitsevan Argoshallin, on vallannut kaiken maailman kummajaiset ja omituiset avaruudelliset otukset. Argoshallissa on hiihtolomalaisten riemuksi nimittäin rakennettu super siisti Play-tapahtuma! Argoshallista voi löytää uusimmat lelut, koukuttavimmat pelit ja paljon muuta mukavaa!

Mehubileiden Hajamielinen Professorikin oli eilen eksynyt paikan päälle ja ihmetteli paikalle saapuneiden lasten kanssa oltiinko nyt kuussa vai marssissa, vai mikä oli maailman meno. Avaruusaiheisen kasvomaalauksen sai myös käydä hakemassa veikeältä avaruusolennolta. Tänään ja huomenna avaruushalliin astelee Pipsa-pelle ja taikoo kaikille halukkaille ilmapalloista maailman makeimmat lasermiekat! Pipsaa voi käydä moikkaamassa huomenna, Keskiviikkona, klo 13:00-16:00. Torstaina veikeä avaruusolio palaa myös taiteilemaan kasvomaalauksia kello 14:00 ja 17:00 välillä.

Helsinki Stockmann's Argos Hall, located on the fifth floor, has been modified to a play and game environment for children to enjoy. Also Mehubileet characters have arrived to entertain children. Wednesday Pipsa-Pelle makes laser swords from balloons for the kids at: 1:00 p.m to 4:00 pm. On Thursday, a cheerful alien makes space-themed face painting at: 2:00 p.m. to 5:00 p.m..

avaruus2avaruus1

torstai 14. helmikuuta 2013

Rakkauden täyteistä ystävänpäivää!

Minkälaista on rakastua?
"Niinkuin lumivyöry, jossa sinun pitää juosta henkesi edestä." -Roger 9v.
"Rakastuminen on ihan kuin tavaamaan opettelemista. En haluaisi sitä, se vie niin hirveän kauan." - Leo 7v.
• "Rakkaus tuntuu jaloissa. Ne kävelee sinne päin johon on rakastunut." -Matias 6v.
• "Kun näkee tytön, johon on rakastunut, ruumis alkaa tykyttää nopeammin ja verisuonet nousevat pystyyn." - Nick 8v. 
• "Monet rakastuneet tulevat vähän tyhmemmiksi, ne ovat vähän niinkuin matkalla omissa ulkomaisemissaan." -Thomas 9v.

Mikä on pettämätön keino saada toinen rakastumaan sinuun?
"Älä omista haisevia vihreitä lenkkareita. Saat ehkä huomiota, mutta huomio ei ole samaa, kuin rakkaus." -Alonzo 9v

Kuinka saat rakkauden kestämään? 
"Älä unohda vaimon nimeä.Se aiheuttaa rakkaudessa sekasotkun." -Roope 8v. 
"Ole hyvä suutelija. Se saattaa saada vaimosi unohtamaan,ettet koskaan vie roskia ulos." -Randy 8v.

Miksi rakastavaiset pitävät usein toisiaan kädestä?  
"He haluavat olla varmoja, etteivät heidän sormuksensa putoa,koska he ovat maksaneet niistä niin hyvät rahat." - Dave 8v. 

mehubileet-hahmot

maanantai 11. helmikuuta 2013

Aika heittää ystävää kortilla!

Ystävänpäivän lähtölaskenta on alkanut! Torstaina ystäviä ja rakkaimpia muistetaan aivan erityisellä tavalla. Toki rakkaimpiamme tulisi muistaa joka päivä ja hetki, ja olla kiitollisia heistä, mutta kiireisen elämän keskellä on kenties hyvä, että sellaiseenkin on varattu aivan oma erityinen ajankohtansa!
   ystävänpäiväkortti

Helppo ja hyvä tapa muistaa kauempanakin asustavia ystäviä on heittää heitä kortilla! Ei ehkä aivan kirjaimellisesti, mutta tämäkin voi toki olla joidenkin ystävysten mielestä huisin hauskaa, joten miksipä ei. Kaivoin toimistomme kaapeista pinkille työpöydälleni esiin kaikki vaaleanpunaiset paperit ja sydäntarrat mitä käteni ulottuville sattui ja ryhdyin askartelemaan hyvin yksinkertaista, mutta suloista ystävänpäiväkorttia. Kortti on helppo toteuttaa ja sopii siksi hyvin myös lasten kanssa askarreltavaksi. Ideana on leikata paperista tarpeeksi suuri sydämen muotoinen pala, kirjoittaa sydämen sisään runo, loru tai ystävänpäivätervehdys, taitella sydän kuvien näyttämässä järjestyksessä ja sulkea kuori vaikkapa teemaan sopivalla tarralla! Helppoa ja nopeaa, mutta takaa varmasti hymyn kortin saajan huulille :)
  ystävänpäiväkortti3ystävänpäiväkortti2

perjantai 8. helmikuuta 2013

Mäenlaskua ja herkuttelua laskiaisena!

Lunta se vaan tupruttelee tupaan, eikä loppua tunnu tulevan. Itse olisin jo täysin valmis kaivamaan kevätkenkäni kaapista ja tallustelemaan auringon kuivattamilla kuivilla asvalttiteillä. Toisaalta, mitä sitä vielä kiirehtimään, kun yksi talven hauskimmista juhlapyhistä on vielä edessä!

Selaillessani Suomen lasten Juhlakirjaa  törmäsin laskiaisen kohdalla tietoon, joka yllätti minutkin. Kirjassa kerrotaan, ettei sana "laskiainen" suinkaan johdu mäenlaskusta, kuten moni voisi olettaa, vaan nimityksen arvellaan tarkoittavan paastoon laskeutumista. "Laskiaisesta laskettiin alkavan pääsiäistä edeltävän seitsenviikkoisen paastonajan. Niinpä laskiaista edeltävät katolisissa maissa riemulliset juhlat, karnevaalit. Laskiaisen tienoilla herkuteltiin erityisen tukevilla ja rasvaisilla ruoilla. Toisaalta valmistauduttiin niukkoihin paastoviikkoihin, toisaalta uskottiin, että vahvat ateriat takaisivat ruoan riittämisen perheelle seuraavaksi vuodeksi." Laskiaisen kerrotaan myös olevan ikivanha työnjuhla jolloin mäenlaskijoilla on ollut tapana toivottaa onnea viljelyksille huudellen loruja mäkeä laskiessaan.

laskiainen
Tästä päätellen, olemme kuitenkin onnistuneet säilyttämään ne tärkeimmät perinteet mukana tässäkin juhlassa. Mäenlaskun ja herkuttelun! Jos vanha tuttu pulkkamäki kyllästyttää jo, tai et halua sotkea omaa keittiötäsi leipoessasi makoisia pullia, niin tässäpä muutamat menovinkit viikonlopulle. Tiensä voi suunnata lauantaina vaikkapa Helsingin Lastentarhamuseoon laskiaista viettämään. Ohjelmassa on mm. laskiaispullien leipomista ja talvisia lauluja. Jos taas kaipaa jotain hieman tavallisesta poikkeavaa, voi suunnata nokkansa kohti Pohjois-Espoota, jossa Taidetalo Pikku-Auroralla järjestetään koiravaljakkoajelua Helsingin vetokoirakerhon toimesta.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Hyvä kiertämään ystävänpäivän alla!

Eilen olin ajamassa maksulliselle parkkipaikalle, kun vastaantuleva auto vilkutteli minulle valojaan ja avasi ikkunansa. Kun pysähdyin kuulemaan mitä vastaantulijalla oli mielessä, hän ojensi minulle parkkilipun, jossa oli vielä kaksi tuntia parkkiaikaa jäljellä. Ventovieraan ihmisen osoittama pieni ystävällinen ele sai minut hyvälle tuulelle loppupäivän ajaksi! Tuli heti mieleeni, että aion itse tehdä tilaisuuden tullen samoin jollekin toiselle henkilölle.

Tyttäreni koulussa vietetään ystävän viikkoa. Jokaiselle oppilaalle on osoitettu luokalta satunnaisesti toinen oppilas "salaiseksi" ystäväksi. Tälle ystävälle osoitetaan erinäisiä mukavia huomionosoituksia koko viikon ajan: askarrellaan kortti, annetaan pieniä kohteliaisuuksia, tehdään palveluksia, autetaan mahdollisuuksien mukaan. Jokainen saa iloa siitä, että pyrkii olemaan hyvä ystävä. Jokainen saa myös iloa siitä, että häntä huomioidaan mukavalla tavalla.

Ystävällinen teko poikii aina lisää sitä itseään. Näin ystävänpäivän alla on paras mahdollinen ajankohta panna hyvä kiertämään. Kuinka sinä voisit ilostuttaa tutun tai tuntemattoman ihminen päivää tällä viikolla?

ystävyys copy

perjantai 1. helmikuuta 2013

"Tämä on ollut unelmani, ja nyt se on totta"

Tammikuun tuiskuissakin voi tuntea olonsa oikein onnekkaaksi, kun lukee netistä positiivisia asioita itsestään. Mehubileistä julkaistiin hiljattain hieno esittely Varman verkkolehdessä. Jutun juurta löytyi mm. Mehubileiden syntytarinasta ja nykyisestä liiketoiminnasta. Kehityskaaressa seurattiin blondin matkaa kohti professionaalia pelleä (ja ammattitaitoista tapahtumatuottajaa:=) Artikkelin voi kokonaisuudessaa lukea täältä!

varmanjuttu

maanantai 21. tammikuuta 2013

Hahmoesittelyssä Hajamielinen professori

Mehubileiltä löytyy jos jonkinmoisia hauskoja hahmoja joilla jokaisella on omat hassut juttunsa ja hupsut tapansa. Nyt kun viihdeohjelma Putouskin on taas startannut käyntiin maikkarilla ja kilpajuoksu kohti Vuoden sketsihahmo -titteliä on alkanut, on juuri sopiva aika luoda katsaus yhteen Mehubileiden omista hahmoista.

Professori Hajamieli unohtaa kaiken mahdollisen ja saa lapset kirkumaan riemusta hassulla esiintymisellään. Lasten kanssa touhutessa auttamattoman hajamieliseltä professorilta hukkuvat tavarat, unohtuvat nimet ja käsitteet menevät jatkuvasti sekaisin. Sympaattisella Professorilla on kuitenkin sukanvarret täynnä mielenkiintoisia pelejä ja leikkejä, joiden avulla lapset pääsevät testailemaan omaa muistiaan ja logiikka-taitoja. Hajamielisen Professorin Muistikeskus saapuu tapahtumapaikalle näyttävien rekvisiittojen kera ja lasten ilo on taattu!
 hajamielinen professori

perjantai 11. tammikuuta 2013

Hissimatka täynnä yllätyksiä!

Useimmat ihmiset pitävät yllätyksistä, erityisesti jos ne ovat iloisia sellaisia. Yllätysohjelmat tapahtumamarkkinoinnissa ovat myös yhä suurenevassa suosiossa, kansainvälisillä markkinoilla "hätkähdys" efektiä käytetään hyväksi monin tavoin ja kampanjoita suunnitellaan siten, että vastaantulijoilta/asiakkailta haetaan komeita reaktioita. 

Pääsimme joulun alla iloksemme osallisiksi tapahtumaan, joka oli ideoitu nimenomaan tällaisen yllätys tehosteen varaan ja toimi mielestämme aivan erinomaisen hyvin! Kyseessä oli yllätyshissi, joka järjestettiin Tampereen Stockmannilla uuden parkkihallin avajaisten kunniaksi. Ideana oli parkkihalliin vievässä hississä matkustava esiintyjä, joka ilahdutti ihmisiä hissimatkan ajan!
 hissi9 Jo tapahtuman idea tuntui todella herkulliselta ja toteutus paikan päällä oli sitäkin muikeampi, sillä Mehubileiden esiintyjät saivat jatkuvasti osakseen upeaa palautetta ja ihastunutta vuorovaikutusta. Aamupäivällä hississä matkusti Hattukatti kitaransa kanssa musisoiden matkustajien iloksi. Keskipäivällä elevaattorissa kokkaili Pellekokki Kati Keitto. Hän kutsui ihmiset mukaansa gourmet matkalle kohti parkkihallia, selosti hienoimpien reseptiensä aromikkaita salaisuuksia ja tarjoili kattilastaan maittavia pikkumaistiaisia asiakkaille. Kolmantena esiintyjänä hississä tavattiin taikuri Jari, jonka ihmeelliset silmänkääntötemput saivat kanssamatkustajat hämmästyksen kummastuksiin ja esityksistä ihastuneina he usein unohtivat minne olivatkaan matkalla.
  hissi7hissi2 Ihmisten reaktiot olivat ihanaa seurattavaa.. Hissin ovien avautuessa monet purskahtivat heti nauruun, yleensä esiintyjän näkeminen sai heidät ensin astumaan askeleen taaksepäin, mutta esiintyjän rohkaisusta he sen jälkeen astuivat hymyillen sisälle hissiin. Esiintyjän seuraaminen sai matkustajat unohtamaan hetkeksi muun maailman, eikä juuri kukaan muistanut painaa hissin nappia! Tämän jälkeen hissillä matkustettiin usein aivan väärään kerrokseen ja hissimatka sai hieman pidennetyn, mutta sitäkin iloisemman versionsa.
  hissisata hissii1
Monet poistuivat hissistä hyväntuulisina ja esiintyjää kiitellen. Päivän päätteeksi mekin kiittelimme asiakastamme Tampereen Stockmannia, joka oli suunnitellut tämän hauskan markkinointitempauksen ja antanut meille mahdollisuuden osallistua siihen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tammikuun menovinkkejä lapsiperheille!

Iloista alkanutta vuotta kaikille! Joululoma tuntui tulleen todelliseen tarpeeseen hektisen joulusesongin jälkeen. Hyvin levänneinä ja virkeinä, lomatunnelmien jälkeen, oli ihanaa palata sorvin ääreen ja Mehubileiden toimistolle pohdiskelemaan tulevan vuoden kujeita.

Tammikuu tuntuu olevan suunnitelmien aikaa. Monessa perheessä mietitään tähän aikaan vuodesta tulevia kevään juhlia ja synttäreitä - kiireisen ajanjakson jälkeen löytyy lisää aikaa ja energiaa asioiden eteenpäin viemiseen. Myös yrityksissä katsastetaan tulevaa vuotta ja istutaan suunnittelupalavereissa pohtimassa minkälaisia tapahtumia ja juhlia henkilöstölle tai asiakkaille olisi syytä tarjota. Tammikuussa on siis aikaa vielä hetki hengähtää, keskustella ja antaa luovien ideoiden ja ajatusten kukkia, kunnes pian kalenteri täyttyykin jo tutulla hulinalla ja kevätkauden juhlapäivillä. Helmikuussa saamme jo muistaa ystäviämme ystävänpäivänä, nauttia laskiaispullista laskiaissunnuntaina ja sään niin toivottavasti salliessa, hiihtää ja luistella yllinkyllin hiihtoloman aikoihin.

Koska lasten ilo on paras ilo, emmekä halua jättää heitä huomiotta tässäkään kuussa, kokosimme muutaman menovinkin pääkaupunkiseudulle. Lasten peuhapäivää vietetään Taitoliikuntakeskuksessa Helsingissä tammikuun jokaisena sunnuntaina klo 10-12:15. Peuhapäivillä on luvassa mm. temppurataa, trampoliinejä, jättipomppumattoa ja tunneleita. Jos taas halajaa talvisia aktiviteettejä, on syytä suunnata vaikkapa Paulan luistelukouluun Helsingin Rautatientorin Jääpuistoon. Luistelukoulu on avoinna 8.- 11.1 iltapäivä viidestä kuuteen. Loppukuusta voikin suunnata tiensä Lahteen, sillä siellä vietetään perinteisiä Lasten talvikarnevaaleja 26.1. - 10.2. Talvikarnivaaleilla tullaan näkemään musiikkia, teatteria, tanssia, työpajoja, elokuvia ja paljon muuta mukavaa ohjelmaa koko perheelle.    
 jonni