Viikko sitten vietimme suloisen Anton pojan 7v syntymäpäiviä, ja teemana oli herkullistakin makoisampi Candyland! Antonin vanhemmat olivat ahkeroineet ja uurastaneet juhlien koristelujen kimpussa ja koti oli lattiasta kattoon asti kuin yksi suuri, värikäs karamelli. Jopa ilmapallot olivat sellofaaniin käärittyinä aivan karkin näköisiä. Mehubileiden Pellekokit ihastelivat jokaista pientä yksityiskohtaa vesi kielellä ja keksivät hauskoja ohjelmanumeroita lasten riemuksi.
Synttäriohjelma oli Antonin äidin huolellisesti suunnittelema ja toimi kuin rasvattu. Lapset pysyivät huikean innostuneina ja viihdytettyinä alkutervehdyksestä loppukiitoksiin asti. Ohjelma oli muotoiltu erilaisten toimintapisteiden ympärille: Saapuessaan juhlapaikalle lapset saivat kukin oman esiliinan, toimintapassin ja hassun naamarin. Asustauduttuaan juhlien univormuun heistä otettiin karkkitaustaa vasten valokuva, joka tulostettiin muistoksi mukaan. Tämän jälkeen heidät ohjattiin voileipä-pöydän ääreen, jossa jokainen sai koristella oman naama-leipänsä - silmät, nenän, suun ja hiukset erilaisilla vihanneksilla ja lisukkeilla.
Suolaisia paloja seurasi mm. karkkien sokkomaistelua, herkkukaupungin rakentamista, karkkikaulakorujen tehtailua, karkkikeiton valmistusta, dollareiden metsästystä ilmapallojen sisältä ja lopun yllätyksenä paljastettu suloinen karkkipuoti, jossa lapset saivat törsätä hienosti ansaitsemansa dollarit.
Suolaisia paloja seurasi mm. karkkien sokkomaistelua, herkkukaupungin rakentamista, karkkikaulakorujen tehtailua, karkkikeiton valmistusta, dollareiden metsästystä ilmapallojen sisältä ja lopun yllätyksenä paljastettu suloinen karkkipuoti, jossa lapset saivat törsätä hienosti ansaitsemansa dollarit.
Juhlat olivat niin valloittavan upeat, että niistä riittää juttua useampaankin blogikirjoitukseen, joten annetaan tällä kertaa kuvien puhua puolestaan ja palataan pian asiaan!
Juhlien kohokohtana toimi "Syötävän Kaupungin" rakentaminen. Tämän idean
lainasimme lasten arkkitehtikoulu Arkin repertuaarista, linkki heidän
sivuilleen tässä.
Syötävä kaupunki valmistettiin erilaisia herkkuja käyttäen,
rakennusmateriaaleina toimivat mm. vohvelit, keksit, karkit, tikut ja
marsipaani. Lasten luomukset olivat huikean hienoja! Kaupunki täyttyi
mm. kauppakeskuksista, parkkihalleista, elokuvateattereista ja
alikulkutunneleista. Lopuksi viritimme junan puksuttamaan kaupungin
ympärillä kulkevalle junaradalle.
Arkkitehtuuri taiteilujen jälkeen lapset saivat sokkomaistella erilaisia
karkkeja, rakentaa karkki-kaulakoruja ja mm. hakea itselleen
karkki-kasvomaalauksen. Ruokailuhetken aikana ihailtiin Kati Keiton
herkullisen pellestys-herkutus-keiton valmistumis-esitystä ja lopuksi
shoppailtiin tuliaiset kotiin vielä ihka oikeasta karkkikaupasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti