Useimmat ihmiset pitävät yllätyksistä, erityisesti jos ne ovat iloisia sellaisia. Yllätysohjelmat tapahtumamarkkinoinnissa ovat myös yhä suurenevassa suosiossa, kansainvälisillä markkinoilla "hätkähdys" efektiä käytetään hyväksi monin tavoin ja kampanjoita suunnitellaan siten, että vastaantulijoilta/asiakkailta haetaan komeita reaktioita.
Pääsimme joulun alla iloksemme osallisiksi tapahtumaan, joka oli ideoitu nimenomaan tällaisen yllätys tehosteen varaan ja toimi mielestämme aivan erinomaisen hyvin! Kyseessä oli yllätyshissi, joka järjestettiin Tampereen Stockmannilla uuden parkkihallin avajaisten kunniaksi. Ideana oli parkkihalliin vievässä hississä matkustava esiintyjä, joka ilahdutti ihmisiä hissimatkan ajan!
Jo tapahtuman idea tuntui todella herkulliselta ja toteutus paikan päällä oli sitäkin muikeampi, sillä Mehubileiden esiintyjät saivat jatkuvasti osakseen upeaa palautetta ja ihastunutta vuorovaikutusta. Aamupäivällä hississä matkusti Hattukatti kitaransa kanssa musisoiden matkustajien iloksi. Keskipäivällä elevaattorissa kokkaili Pellekokki Kati Keitto. Hän kutsui ihmiset mukaansa gourmet matkalle kohti parkkihallia, selosti hienoimpien reseptiensä aromikkaita salaisuuksia ja tarjoili kattilastaan maittavia pikkumaistiaisia asiakkaille. Kolmantena esiintyjänä hississä tavattiin taikuri Jari, jonka ihmeelliset silmänkääntötemput saivat kanssamatkustajat hämmästyksen kummastuksiin ja esityksistä ihastuneina he usein unohtivat minne olivatkaan matkalla.
Ihmisten reaktiot olivat ihanaa seurattavaa.. Hissin ovien avautuessa monet purskahtivat heti nauruun, yleensä esiintyjän näkeminen sai heidät ensin astumaan askeleen taaksepäin, mutta esiintyjän rohkaisusta he sen jälkeen astuivat hymyillen sisälle hissiin. Esiintyjän seuraaminen sai matkustajat unohtamaan hetkeksi muun maailman, eikä juuri kukaan muistanut painaa hissin nappia! Tämän jälkeen hissillä matkustettiin usein aivan väärään kerrokseen ja hissimatka sai hieman pidennetyn, mutta sitäkin iloisemman versionsa.
Monet poistuivat hissistä hyväntuulisina ja esiintyjää kiitellen. Päivän päätteeksi mekin kiittelimme asiakastamme Tampereen Stockmannia, joka oli suunnitellut tämän hauskan markkinointitempauksen ja antanut meille mahdollisuuden osallistua siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti