Mehubileiden väki toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!
lauantai 22. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Taas lahjakääröt aukaistaan ja joululaulut soi
Jo muutaman päivän kuluttua koittaa se aika, kun kuusen alla lymyilevät lahjat revitään kääröistään. Ennen sitä on paketit kuitenkin saatava itse kääröihinsä ja siihen hommaan onkin jos jonkinmoisia tapoja ja tyylejä. Yhtä paljon, jos ei enemmänkin, notkuvat myös kauppojen hyllyt erilaisia lahjapapereita, -laatikoita, -kasseja, -nauhoja ja -rusetteja. Mikä näistä vaihtoehdoista kannattaa kassalle kiikuttaa milloinkin? Pohdimme sitä Mehubileillä ja kokosimme myös muutaman havainnollistavan kuvasarjan paketointiin ja nauhojen kanssa taiteiluun!
PAKETOIMINEN
PAKETOIMINEN
Paketoinnissa pätee ainakin yksi hyväksi havaittu nyrkkisääntö: jos paketti ei ole neliön tai suorakaiteen muotoinen, tai muuten helposti paketoitava, älä tuhlaa aikaasi lahjapaperilla taiteiluun. Hankalan muotoiset paketit on helppo sujauttaa kauniiseen laatikkoon tai rasiaan, joka tämän jälkeen on huomattavasti helpompi kääriä papereihin! Valitessasi tarpeeksi edustuskelpoisen rasian tai tuunatessasi itse sellasien vaikka vanhasta kenkälaatikosta, et tarvitse lahjapaperia välttämättä laisinkaan! Myös lahjakassit ovat käteviä ja käytännöllisiä hankalan mallisten pakettien kanssa.
Jos paketti kuitenkin näyttää siltä, että uskallat ottaa haasteen vastaan, älä pelkää tarttua lahjapaperiin! Lahjapaperin valinnassa on kuitenkin hyvä suosia paksumpia papereita. Ohuet lahjapaperit rikkoutuvat herkästi ja kovien pakettien kanssa saa etenkin olla varovainen etteivät kulmat puhko paperia. Paksumpi lahjapaperi sopii myös hyvin pehmeämpien pakettien paketoimiseen, sillä se ei muotoile liiaksi sisällön muotoja vaan säilyttää jämäkämmän ulkoasun.
Koska paketeista pyritään tietenkin tekemään mahdollisimman siistejä ja kauniita on hyvä huomioida muutama asia. Teipin käytössä ei tarvitse pröystäillä, vaan ihan muutama pieni pala teippiä riittää sillä lahjanaru viimeistään pitää kyllä paketin hyvin koossa. On hyvä pyrkiä käyttämään mahdollisimman läpinäkyvää teippiä. Jos haluat hyvin huomaamatonta ja siistiä jälkeä, on kaksipuolinen teippi loistava valinta.
LAHJANARU
Lahjanarun ei suinkaan tarvitse olla aina se perinteinen kiiltäväpintainen naru marketin hyllyltä, vaan tähänkin tarkoitukseen voi käyttää mielikuvitusta ja mitä vain tarkoituksensa täyttävää tai siihen soveltuvaa materiaalia. Jos kuitenkin päädyt naruun joka on kiharrettavissa, on tekniikka syytä olla hallussa! Kihartaminen kannattaa tehdä lahjanarun siltä puolen, minne se automaattisesti jo kääntyy. Kihartaminen tapahtuu pitämällä tukeva ote narun juuresta ja asettamalla naru saksien terän ja peukalon väliin. Nyt vetämällä hitaasti, mutta varmasti, saat aikaan taatusti hyvinkin käkkärää kiharaa komistamaan pakettiasi!
maanantai 17. joulukuuta 2012
Mehubileet all around the web
Mehubileiden neljäs iloinen toimintavuosi pyörähti käyntiin syksyn mittaan ja uudistuksen tuulet ovat ravistelleet yrityksen palvelutarjontaa, työprosesseja, sekä viimeisimpänä nettipresentaatiota. Nettisivuston uudistuksella tavoiteltiin aiempaa parempaa selkeyttä ja selailtavuutta. Myös Mehubileiden facebook-sivu on kokenut uudistuksia! Klikkaa alla näkyvää kuvaa ja käy tykkäämässä facebook-sivustamme, niin pysyt mukana Mehubileiden menossa ja meiningissä. Facebook-sivuiltamme löydät nyt myös kokoelman kuvia upeista esiintyjistä ja hahmoistamme.
Todellisen muodonmuutoksen kokeneet Mehubileiden nettisivut ovat jälleen ajan tasalla, ja tieto on selkeämmin saatavilla. Hakusessa oli työmme laatua kuvaavaa hilpeyttä ja raikkautta! Klikkaa alla olevaa kuvaa ja käy tutustumiskierroksella - kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita!
Sokerina pohjalla, löydät nyt myös Limudiscon Instagramista!
Sokerina pohjalla, löydät nyt myös Limudiscon Instagramista!
torstai 13. joulukuuta 2012
Vinkkejä joulutorttujen tekoon!
Joulutortut ovat kiistatta eräs parhaista joulun tuomista herkuista! Kerran vuodessa näitä mehukkaita paistoksia on ilo ahmia glögin tai kahvin kyytipoikana. Vuoden ensimmäinen torttu, vuoden ensimmäinen glögi - näistä joulun tunnelma alkaa, vai kuinka? Siltä varalta, että sieltä ruudun toiselta puoleltakin löytyy muutama herkkusuu, kokosimme tähän erilaisia joulutorttujen taittelu ohjeita! Makoisaa joulua kaikille!
PERINTEINEN TÄHTITORTTU
1. Leikkaa viillot kohti keskustaa. Kun leikkaat viillot hieman kulman vierestä, saat tortulle tylpät kulmat, jotka ei pala niin helposti.
2. Laita nokare luumuhilloa tortun keskelle ja taita terävät kulmat vuoron perää kohti keskustaa.
3. Paina kulmat huolella keskeltä, jotta vältät niiden aukeamisen uunissa!
TOISENLAINEN TÄHTITORTTU
1. Leikkaa viillot tortun kulmiin kuvan mukaisesti.
2. Laita nokare luumuhilloa tortun keskelle ja taita syntyneet suikaleet vuoron perää kohti keskustaa.
3. Paina kulmat huolella keskeltä, jotta vältät niiden aukeamisen uunissa!
KUKAN MALLINEN TORTTU
1. Leikkaa tortun kulmiin kulman malliset viillot.
2. Lisää nokare luumuhilloa ja taita tortun uloimmat kulmat vuoron perää kohti keskustaa.
3. Paina kulmat huolella keskeltä, jotta vältät niiden aukeamisen uunissa!
KOLMION MALLINEN TORTTU
1. Laita tortun keskelle nokare luumuhilloa. Älä ahnehdi, ettei hillo pursu myöhemmin yli äyräiden!
2. Taita torttu kahtia kulmasta kulmaan, niin että siitä tulee kolmion mallinen.
3. Painele reunat yhteen haarukkaa tai ihan vaan sormea käyttäen.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee...
Lauantaina vaihtui kuukausi marraskuusta joulukuuhun ja minunkin joulukalenteristani aukesi ensimmäinen luukku. Mehubileiden toimistolla jouluista inspiraatiota on haettu jo pidemmän aikaa, sillä joulun ajan tapahtumiin valmistautuminen vie tällä alalla suuren osan syksystä. Varsinaisiin joulutunnelmiin pääsimme viimeistään silloin, kun järjestimme pienet jouluaiheiset kuvaukset pukille ja muorille!
Rohkenen epäillä, ettemme ole Mehubileillä suinkaan ainoita jouluintoilijoita, jotka jo marraskuun pimeydessä kaivavat joulusomisteet esiin ja fiilistelevät tulevaa juhlaa. Kenties parasta joulussa onkin itse odotus! Kotona ripustetaan jouluvaloja ikkunaan, maistetaan talven ensimmäiset glögit torttujen kera, ja askarrellaan lasten kanssa lumihiutaleita.
Yritetään nauttia tästäkin pimeästä vuodenajasta odotuksen voimin, luukku kerrallaan kohti joulua!
Rohkenen epäillä, ettemme ole Mehubileillä suinkaan ainoita jouluintoilijoita, jotka jo marraskuun pimeydessä kaivavat joulusomisteet esiin ja fiilistelevät tulevaa juhlaa. Kenties parasta joulussa onkin itse odotus! Kotona ripustetaan jouluvaloja ikkunaan, maistetaan talven ensimmäiset glögit torttujen kera, ja askarrellaan lasten kanssa lumihiutaleita.
Yritetään nauttia tästäkin pimeästä vuodenajasta odotuksen voimin, luukku kerrallaan kohti joulua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)