tiistai 21. joulukuuta 2010

Talven valkohiutaleet


Tämän talven lumikinokset inspiroivat leivonnassa. Piparit ovat kuin suoraan pihalta sisälle kannettuja... Etelä-Suomen hanget hohtavat ja kimaltavat ihan samaan malliin kuin nämä hopeahippusilla huurrutetut hiutaleet!

Perinteisempää mallistoa


Piparitaiteilu jatkui myöhään iltaan... Kestää aikansa kun ensin kaulitsee lasten taikinat, sitten omat, nostelee niitä vuoroin millekin pellille, irrottelee pikkuapulaisten pöytään jämähtäneet versiot, vahtii uunia (yksikään satsi ei palanut!) ja lopulta pursottelee koristeraitoja kieli keskellä suuta. Hauskaa oli, mutta ihan heti ei tehdä uusiksi... (paitsi jos meidän lapset saisivat päättää niin niitä tehtäisiin vuoden jokaisena päivänä!)

Prinsessan tähtipiparit




Näistä pipareista pitävät erityisesti prinsessat... ja miksei myös puoli valtakuntaa. Pehmeän piparin päällä karamellikuorrutetta ja suklaasydän. Kelpaa ainakin meidän jouluherkuiksi!

Joulun muistiaisia päiväkotiin




Keksinpä senkin, että näistä pipareista saa päiväkodin hoitajille hyvät joulumuistiaiset. Ladotaan vain sopiva kasa paperilautaselle ja kiepautetaan sellofaaniin. Joulukoriste rusetiksi voilá - paketti on ovenpielessä odottamassa, että kiikutamme ne aamulla lasten kanssa perille.

Ihan ufot


Uusi yritys! Piparitalkoot jatkuivat ja seuraavana päivänä käsi tuntui jo vähän harjaantuneemmalta näiden koristetuubien ja pursotin-putelien kanssa. Alkoi oikeastaan iskeä himo tähän touhuun... Avaruusteema pyörii edelleen mielessä isojen avaruuskemujen jäljiltä ja sen huomaa myös pipareita katsoessa:)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulupallot


Piparitalkoiden lopputulos oli vähän omintakeinen... Muotit olivat kummallista kyllä kadonneet johonkin, joten päätin tehdä "joulupalloja" juomalasia apuna käyttäen. Ja koristelussa käytettiin tietenkin villiä mielikuvitusta:) Näissä maistuu ehkä enemmän päälliset kuin itse pipari!




lauantai 11. joulukuuta 2010

Tähtileivät


Avaruusjuhlien tähdenmuotoiset leivät saatiin aikaan kahdella erikokoisella tähtimuotilla. Kahden kerroksen ruisleipäpalat saivat päälleen eri sävyisiä juustoja - alla goudaa ja päällä cheddaria. Avaruusleivät olivat käteen sopivia ja takuuherkullisia.

Folioplaneetat


Foliopaperiin kääritty kaali on ikivanha, mutta edelleen toimiva idea. Folioplaneettoihin kiinnitetyt coctail-herkut sisälsivät kirsikkatomaatteja, juustokuutioita ja pikkulihapullia.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

To infinity and beyond







Kuvat: Anna Kauppila

For my son's third birthday I organized a Toy Story Space Party. Once the theme was decided my imagination started to fly and I decided to make it with a glow-in-the-dark setting. For this I bought some uv-lights and uv-paint (it glows in the dark!), which I used to paint my paper mashe planets. I also brought in some disco lights, a plasma ball and lots of shiny fabrics, some glow-in-the-dark stars, bracelets and small gifts that were used for decorations.

The first course was served from a buffet table designed with a Toy Story theme and it included coctail meatballs, cheese bited and veggies served from silver planets, star shaped sandwiches as well as various snacks served from metal colour dishes.

The second course was ofcourse the space cake, which was served in the glow-in-the-dark party room. The table was covered with black table cloth and decorated with silver dishes, glow-in-the-dark decorations, lava lamps that looked like space shuttles, as well as colourful candies and treats. The walls were covered with black fabricks and decorated with glow-in-the-dark stars. From the sealing I hung some small disco balls as well as the glow-in-the-dark planets that I had crafted in advance.
As the guests arrived they were able to start out with some activity stations: An arts&crafts station where everybody could make their own alien party hat, as well as modify aliens and space ships from modelling clay. The second room included a "Space Ball Pool" where children were able to enjoy space bathing. The room was decorated with a huge disco ball and some disco lights. The third room had an Alien's transformation station, where kids could get face paintings and temporary tattoos from a big green alien...

After visiting all the activity stations and eating our little tummies full of goodies we played some party games and danced.

I also hid some mini disco balls all over the venue, and told the children that they should find their own little "star". The kids were able to take home these disco balls together with some other cute alien shaped party favors, and candy bags, that were handed to them by a real alien as they were leaving home.