sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Merenalaiset juhlat


Kuvat: Anna Kauppila
Tyttäreni 4v synttärit vietettiin merenalaisissa tunnelmissa. Teemaa oli toivottu jo useita kuukausia sitten, ja mielen perukoilla se oli saanut hautua hienoimpaan muotoonsa. Materiaalien keräily ja valmistaminen vei tietenkin taas oman aikansa, mutta kun juhlapäivä viimein koitti, oli kaikki kristallin kirkasta mielessäni ja itse toteutus tuntuikin sen jälkeen varsin helpolta.

Aiempina vuosina olemme synttärilahjojen sijaan keränneet rahaa hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna järjestimme 4 euron juhlat - yksi euro jokaista juhlittavaa vuotta kohti. Pyysimme kutsussa vieraita tuomaan 4 euroa mukanaan - rahoista puolet lahjoitimme lastenklinikan syöpäosaston hyväksi ja toisella puolikkaalla synttärisankari kävi myöhemmin lelukaupassa valitsemassa itselleen uuden merenneitopelin.

Kun vieraat kävelivät sisään oli eteisessä odottamassa Toivomus Kaivo, johon kolikot voitiin heittää. Tämän jälkeen lapset pääsivät kiertelemään erilaisissa aktiviteettipisteissä, joita jokaista valvoivat hienot Mehubileiden hahmot.

Ensimmäinen huone oli omistettu pallomerelle. Tämä osoittautui juhlien ehdottomaksi vetonaulaksi. Pallomerihuonetta koristivat ilmalla täytetyt palmut ja erilaiset värikkäät vesilelut. Seuraavaan huoneeseen olin virittänyt askartelupisteen, jossa lapset saivat toteuttaa Oikean Merenneidon opastuksella hienon akvaarion. Jokainen lapsi väritti ja nimesi oman kalansa, ja lopputuloksesta synttärisankari saikin itselleen kivan muiston.

Hurja Merirosvo teki lapsille tatuointeja synkeässä Merirosvoluolassa ja urheimmat saivat palkkioksi suklaisia kultarahoja vanhasta aarrearkusta. Onkimispisteessä lapsia puolestaan auttoivat Kalastaja Kalle ja Pinkki Merirosvo. Ongenkoukkuun tarttuivat pienet lahjapussit täynnä koruja, pillejä, puuvärejä, lehtiöitä ja tikkareita.

Tarjoilut olin järjestänyt tänä vuonna aivan uudella tavalla. Aktiviteettien lomassa lapsille oli tarjolla vain suolaisia syötäviä - kalanmuotoisia voileipiä, mustekalanakkeja, kultakaloja, simpukkapastaa ja merenvihreää mehua. Ne tekivätkin hyvin kauppansa. Kun aktiviteettipisteet oli kokeiltu läpi ja alkupalat syöty koitti Suuren Yllätyksen aika.

Tapahtui nimittäin niin, että Merenneito oli lupautunut johdattamaan lapset salaiseen valtakuntaansa. Hienossa jonossa lapset seurasivat Merenneitoa Merirosvoluolan perukoille, ja täällä Merenneito näytti heille salaisen luolansuun - Merenneito repi auki oviaukkoa peittävät mustat muovit, ja niiden takaa paljastui juhlasali, joka oli katettu täydellisen merenalaisen tunnelman mukaisesti. Seiniä kiersivät Pohjois-Amerikasta tuomani merenalaiset scene setterit, katosta roikkui monenlaisia merenalaisia otuksia sekä kalaverkkoja ja pöytää peitti turkoosi meri. Olin myös hankkinut projektorin, jolla heijastin seinälle videota merenalaisista maisemista.

Lapset riensivät kattausten ääreen uskomattoman vauhdikkaasti, koska tarjolla oli jälkiruokaa. Jokaisen lautasella odotti vaaleanpunainen kuppikakku (synttärisankarin kuppikakussa oli merenneitokynttilä ja tässä vaiheessa laulettiin myös paljon onnea vaan), turkoosilla pöytäliinalla uiskenteli kalapipareita ja useista pienistä pöydällä seilaavista astioista löytyi erilaisia merenalaisten otusten muotoisia karkkeja, sekä simpukkasuklaata (tämä tosin oli vikatikki, koska juhlien jälkeen sain hinkata suklaata matoista...)

Lopetimme juhlat kitarasäestykseen ja yhteislauluihin merirosvoista, pienistä ankanpoikasista ja sammakoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti