perjantai 26. lokakuuta 2012

Leipuri Hiiva, hän asuu kumputiellä...

...hän pullat, kaakut leipoo siellä. Tänä Torstaina Leipuri Hiiva oli kuitenkin päättänyt pakata kimpsut ja kampsut kasaan, sunnaten kohti kauppakeskus Sellon Citymarkettia! Leipuri Hiiva oli luopunut pullien ja kaakkujen leipomisesta ja siirtynyt sen sijaan terveellisempiin vaihtoehtoihin, hedelmiin ja vihanneksiin. Luvassa oli lapsille ja miksei vanhemmillekkin tarkoitetut sokkomaistajaiset!
   113

Pöytä koreaksi ja eikun maistelemaan! Leipuri Hiivan apukokki lajitteli jokaista hedelmää ja vihannesta kuhunkin vuokaan suupalaksi sopivan maistiaisen. Silmät sidottuina lapset saivat tunnustella makunystyröillään, että mikähän sinne suuhun mahtoi sujahtaa. -Ettei vain ollut kengänpohja? Leipuri Hiiva vitsaili, kun lapset viisaasti tunnistivat kurkut sekä porkkanat.
  1011 2

Innokkaita pikku ruokakriitikoita riitti, vaikka skeptisimpiä maistelijoita Leipuri Hiiva saikin hieman suostutella ja taivutella maistamaan. Iloisen laulun ja jutustelun voimin pikkuväki kuitenkin saapui pöydän luokse vähintään vuokiin kurkkimaan, mitä oli tarjolla.
  35

Leipuri Hiivan maistelushow ei kuitenkaan ollut ainoa laatuaan! Sellon K-Citymarket on viettänyt juhlaviikkoa, kun omistajayritys Veikko Still Oy täytti 50v. Myymälä on täyttynyt juhlahumusta, kakkutarjoiluista, ilmapalloista ja Mehubileiden esiintyjistä. Esiintyjiä ehtii nähdä vielä sunnuntaihin asti! 
Tässä loppuviikon ohjelma: pe 27.11. klo 17 - 19 taikuri Kim Wist, la 28.11. klo 10 - 12 Pipsa-pelle, su 29.11. klo 12 - 15 Pellekokit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti