Tyttäreni
6v juhlia vietettiin prinsessan linnassa kuninkaallisin juhlamenoin.
Olin jo niitä suunnitellessani hieman haikea siksi, että nämä
todennäköisesti tulisivat olemaan viimeiset satumaiset prinsessajuhlat,
jotka esikoiselleni tulisin järjestämään... Siispä otin myös
järjestämisestä kaiken ilon irti ja nautiskelin hommasta oikein
urakalla. Mielikuvitus laukaten keksin juhlaohjelmaksi huikean
juonellisen seikkailun eli "Vanhan linnan arvoituksen".
Mutta
ennenkuin seikkailu pääsi virallisesti käyntiin oli vierailla jonkin
verran aikaa tunnelmoida linnassa, rupatella ja kaunistautua
prinsessojen salongissa.
Saapuessaan
linnanjuhliin pienet prinsessat ohjattiin johonkin viidestä
toimintapisteestä. Näitä olivat kruunun askartelu, prinsessojen
taskupeilin valmistus pinssikoneella, helmikorun teko, manikyyri eli
kynsien lakkaus ja kauneussalongissa vierailu, jossa tarjolla oli
kasvomaalauksia, kimalletta ja glitteriä.
Vauhdikkaat
prinsessat suoriutuivat toimintapisteistä nopeasti ja pääsivät sen
jälkeen ruokapöydän ääreen. Suolaisia alkupaloja napostellessaan he
kuulivat kertomuksen vanhan linnan arvoituksesta. Tarinan mukaan
linnassa oli asunut aikoinaan erittäin pihi kuningas. Hän oli
säilyttänyt suunnattomia aarteitaan salaisessa paikassa ja kuoltuaan
aarre oli jäänyt kadoksiin ikuisiksi ajoiksi. Vain selvittämällä vanhan
linnan arvoituksen voisivat pienet prinsessat nyt löytää tiensä tämän
aarteen jäljille.
Saadakseen arvoituksen ensimmäisen vihjeen vieraiden oli löydettävä kultaiset palapelin palat ja koottava ne yhteen.Luettuaan
vihjeen pikku prinsessat kerääntyivät Mirabellan ympärille kuullakseen
hänen salaisuutensa, mutta ikävä kyllä ilkeä noita oli taikonut
Mirabellan äänen kadoksiin. Voidakseen saada äänensä takaisin Mirabellan
oli haukattava pala taikaomenasta. Tässä
vaiheessa hyvä haltiatar saapui apuun! Helmiina hatiattarella oli
onneksi mukanaan höyryävä taikapata, jossa hän saattoi lumota
herkullisen punaisen omenan ja antaa sille taikavoimia.
Onnellinen Mirabella maistoi omenaa ja hänen äänensä palautui.
-Kuulkaapa tarkasti prinsessat, sanoi Mirabella sitten ja paljasti seuraavan vihjeen.
-Peili kertokoon teille totuuden!
Taikapeili löytyi kultaisen kankaan takaa ja toden totta - peili paljasti lapsille seuraavan vihjeen. "Kaunein on prinsessa, joka nukkuu tornissa" Vaan päästäkseen linnan torniin prinsessojen oli vielä onnistuttava avaamaan tornin lukittu ovi.
Löydettyään lukkoon sopivan avaimen innokkaat seikkailijat ryntäsivät kovalla kiireellä portaita pitkin linnan torniin! Ja kuinka ollakaan - täältä löytyi nukkuva prinsessa!
Vieraiden
oli vielä keksittävä keino prinsessan herättämiseksi. Ja voitte hyvin
kuvitella kuinka onnellinen nukkuva pinsessa oli, kun hänet oli
pelastettu satavuotisesta unestaan! Palkkioksi tästä tornin prinsessa
lupasi johdattaa vieraat aarteen luokse!
Aarre oli
tietenkin pöydällinen ihania herkkuja! Prinsessat pääsivät maistelemaan
suussasulavia leivoksia, pipareita ja karkkeja vaaleanpunaisista
posliiniastioista. Tyttäreni oli usein kysellyt voisiko järjestää
kavereilleen teekutsut, joten päätin toteuttaa hänen toiveensa näin.
Mehu kaadettiin kuppeihin kauniista posliinikannuista ja juotiin
ruusukuvioin kirjailluista kupeista. Suosittelen lämpimästi
prinsessajuhlien kohokohdaksi!
Kakun
leipoi upea ja taitava Zara Miravent, joka on ollut opettajanani
työväenopiston kakkujen ja pipareiden koristelu kursseilla. Lisää hänen
hienoja leipomuksiaan voi käydä ihailemassa
tästä linkistä.