maanantai 22. elokuuta 2011

Matka ihmemaahan


Olen juuri palannut kolmen viikon Pohjois-Amerikan kiertueelta, jossa olin ihailemassa ja inspiroitumassa monissa uskomattoman hienoissa teemajuhlissa. Matka on ollut täynnä henkeäsalpaavan hienoja taloja, tiloja ja kattauksia, ihania ihmisiä, kauniita asuja, suussa sulavia herkkuja, siemailtavan suloisia drinksuja... Ja kaiken tämän yltäkylläisyyden keskellä olen ollut niin kiireinen, että en ole ehtinyt lainkaan raportoimaan kokemuksistani tänne blogiin..

On siis aika yrittää saada kuvia eetteriin ja kirjoittaa yhteenvetoa kokemuksistani - se tosin tuntuu tällä hetkellä varsin haasteelliselta, sillä olen edelleenkin aivan pyörällä päästäni!

Alkumatkan ehdoton kohokohta olivat USA:n tämän vuoden parhaaksi party planneriksi ja suosituimman juhlablogin pitäjäksi valitun "Hostess with the Mostess:n" eli Jennifer Sbrantin järjestämät uuden nettipalvelun avajaisjuhlat San Diegossa. Olen seurannut Hostessblogia jo pitkään ja kuolannut Jenniferin esittelemiä juhlia toivoen itse kykeneväni jonain päivänä samaan. Oli ihanaa päästä näkemään ja kokemaan aivan elävänä näitä saman kaliiberin esillepanoja, somistuksia ja herkkupöytiä. Ja tietysti oli aivan mieletöntä tavata henkilökohtaisesti myös itse Hostess! Kuvattavaa oli juhlissa niin paljon, että oli vaikea karsia tähän parhaita paloja:



Juhlissa esiteltiin erilaisia "tablescapeja" eli eri suunnittelijoiden toteuttamia kattauksia, joissa jokaisessa oli hieman omat vivahteensa. Juhlien teema Wonderlandia oli kuitenkin keskeisenä elementtinä kaikissa kattauksissa.


Lastenjuhlien tablescape oli syötävän suloinen vaaleanpunainen unelma cake popseineen...


Tämä juhlapöytä oli suunnattu enemmän aikuiseen makuun, eli kyseessä oli akuisten synttärikattaus:






Bridal Shower tablescape:


Hääjuhlakattauksen tablescape:


Baby Shower tablescape:



Wonderlandiassa vilahtelivat pupujussit, kellot, hatut, kravatit, teekannut ja muut asiaan kuuluvat rekvisiitat..











Herkkupöydän kimppuun pääsimme hieman myöhemmin illalla...





Illan pimetessä tunnelma tiivistyi ja tapasin monia mielenkiintoisia ihmisiä - party plannereita, juhlaintoilijoita, Hostess faneja, valokuvaajia, bloggaajia...


Ja lopulta myös itse Hostess with the Mostess teki entreen juhliin ja pyörähti siellä hetken aikaa kättelemässä vieraitaan ja lausumassa muutaman tervetuliaissanan.


Tässä kuvassa minä poseeraan Hostess with the Mostess:n eli Jennifer Sbrantin kanssa! Jennifer on muuten saamassa vauvan joulukuussa, mitä ei häntä katsoessaan aivan heti uskoisi...

Hostessblogissa
on nähtävillä lisää kuvia (ja huomattavasti parempia sellaisia) Wonderlandian tablescapeista mm. täällä - ja paljon lisää niitä on luvassa tällä viikolla, joka on nimetty viralliseksi Wonderlandia -viikoksi. Odotan innolla mitä kaikkea tuleman pitää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti