Toisinaan työnkuvamme ei rajoitu - eikä tarvitsekaan rajoittua - ainoastaan lastenjuhliin. Olin oikein innoissani, kun meitä pyydettiin osallistumaan Helsinkiläisen yöklubin avajaisbileiden somistustyöhön. Somistaminen niiiiin kivaa hommaa - melkeinpä hauskempaa kuin itse juhliminen! Päädyimme siihen tulokseen, että avajaisia pitää juhlistaa vähintään sadoin ilmapalloin. Lopputulos oli mielestäni erittäinkin tyydyttävä!
perjantai 24. helmikuuta 2012
Yökerhon somistushommia
lauantai 18. helmikuuta 2012
HiQ tapahtumassa
Yhä yleistyvämpää tuntuu olevan se, että yritykset järjestävät työntekijöilleen bileet, joihin saa tuoda koko perheen mukaan. Lapsista on jännittävää päästä tutustumaan isän tai äidin työympäristöön ja siipat saavat käsityksen siitä, missä ja kenen kanssa puoliso viettää kaikki päivänsä... Uskoisin, että perhepäivistä jää myös työntekijälle tunne siitä, että yritys on kiinnostunut hänestä kokonaisvaltaisemmin.
Me täällä Mehubileissä olemme tietenkin innosta soikeina, aina kun meitä pyydetään järjestämään perhepäiviin ohjelmaa lapsille (ja välillä vähän aikuisillekin). Tässä muutama kuva eilisestä HiQ:n tilaisuudesta. Taidehaltija Prisilla ja Taikurihaltija Merlin virittelivät lapsille puuhaa ja ohjelmanumeroita sellaisella tohinalla, että jäi epäselväksi kenellä tässä hommassa oli hauskinta - meillä vai lapsilla...
perjantai 17. helmikuuta 2012
Open House
tiistai 14. helmikuuta 2012
Herkullista ystävänpäivää!
Meidän perheessä ystävänpäivä on aina ollut tärkeä juhlapäivä - osittain siksi, että äiti on yleisesti ottaen juhlafriikki, joka on täydellisen hurahtanut suloisiin vaaleanpunaisiin tarjoiluihin - ja osittain siksi, että isä on pohjois-amerikkalainen ja hänelle ystävänpäivä ilman romantiikkaa olisi pahempi asia kuin tulirokko ja hampaiden vetäminen hurrikaanissa ilman puudutusainetta... (tässä lauseessa oli erittäin vähän liioittelua)
Lapset ovat perinteisesti askarrelleet kortteja päiväkotikavereille ja me vanhemmat puolestamme harrastaneet date-nighteja... Tänään tiedossa on leffa ja dinneri tuplatreffit ystäväpariskunnan kanssa. Ja elokuvavalintana ehkä romanttisin mahdollinen: Mission Impossible... (huoh)
Kuinka teillä vietetään ystävänpäivää - vai vietetäänkö?
Ps. Mikäli ystävänpäivälle ei ole vielä erityisiä suunnitelmia, ja satut asumaan Vantaan IKEAn läheisyydessä, poikkea katsomaan Mehubileiden Klovni Sebastianin huippuhauskaa ystävänpäivän taikaesitystä!! Klovni Sebastian paikalla IKEAssa klo 15 - 19.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Avoimet ovet 16.2. Mehubileiden toimistolla
Osoite on Kappelitie 6 A, 02200 Espoo, 2. kerros
Mitäs pidätte tästä väriskaalasta? Meillä ei ainakaan ole työpaikalla tylsää...
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Sisustusintoilua Mehubileiden toimistolla
Alkuvuosi taitaa olla meillä Mehubileillä liian hiljaista aikaa, koskapa intoa ja energiaa riittää toimiston sisustamiseen! Tosin tämä projekti on odottanut toteutumistaan syyskuusta asti, jolloin muutimme uusiin tiloihin Niittykumpuun, joten on varmaankin jo korkea aika hoitaa homma kotiin.. Maalipurkkien keskellä työskentely ei ehkä ylläpidä parasta mahdollista työvirettä?
Uudessa lookissamme ei ainakaan ole väreistä puutetta! Intouduimme kopioimaan Mehubileiden logon värejä (turkoosi, pinkki, keltainen ja vaaleanvihreä) kaikkeen toimistossa sijaitsevaan... saa nähdä onko lopputuloksen karamellivaikutelma turhan ällömakea vaiko mahdollisesti juuri täydellisen kummallinen...
Ikkunaan ripustettiin tietenkin pinkit verhot - mitäpä muutakaan!
Jokainen toimiston huonekalu on käsin tuunattu. Tässä kirjahylly saa uutta maalipintaa...
Alamme olla loppusuoralla sisustusprojektin kanssa ja odotan innolla hetkeä, jolloin voin paljastaa viimeistellyn toimistomme kuvat täällä blogissa! Ja tuparit on tietenkin myös pakko järjestää..